Blog Design

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Polku kadoksissa

Hei taas.

En ole taaskaan muistanut juuri kirjoitella tännekään. Toisaalta eipä Hennakaan ole ollut sen aktiivisempi. : D Voi meitä.

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, miten en ole tyytyväinen elämääni ja haluan siihen muutoksia. Tiedättekös, en ole juuri edistynyt ja taas huomaan, että en halua elää näin. Uusi harrastus ehkäpä? Uusia ystäviä, mutta mistä? Uusi kampaus? Ehkä se ei riitä ja lisäksi tuntuu, että olen tulossa kuitenkin kaljuksi. Uusia vaatteita? No, ovat aina mukavia ainakin hetken aikaa. Paikkakunnan vaihto? Opinnot kesken ja muutenkin pidän tästä pienestä kaupungista. Uusi asunto? Kyllä kiitos jos vain olisi sellaiseen varaa. Parisuhde? Kiitos mielelläni, mutta mistä? Elämä on nykyisin sangen monimutkaista.

Itse olen koko kesän harjoittelussa ja lomankaltaisesta pääsen nauttimaan vasta elokuussa. Toisaalta nyt kun mietin, niin mitä minä lomalla? Ei sitä olisi kuitenkaan mitään tekemistä. Vähäiset ystäväni ovat kaikonneet koko kaupungista ja uponneet omiin elämiinsä. Miksipä minä siis seison vain paikalleni jumittuneena yksin? Ehkä on aika potkaista itseään takalistoon ja nostaa pää ylös rinnasta. Se vain ei ole aivan helppoa.

Yritän tässä miettiä itselleni jotain ajanvietettä. Uusi harrastus olisi kyllä kiva, mutta mikä olisi hyvä? Missä sitä voisi tutustuakin ihmisiin? Eikä kesällä juuri mitään pyörikään. Missä tässä kaupungissa voisi tavata ihmisiä? Keskustassa kyllä voi katsella ihmisiä, mutta tylsää se on vieressä katsella muiden ohilipuvia elämiä.

Pieni pää on täynnä kysymyksiä ja mietteitä.