Blog Design

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Harakka ja neliapila

Kuinka ihanaa on ollakaan taas mökillä? No, olisihan se mutta ulkona sataa ja tämä 2G-verkko on tuskallisen hidas! Lisäksi jouduin heräämään paljon aikaisemmin kuin minusta olisi ollut kivaa. Nurinuri.

Kun olin vielä Kuopiossa kuvasin parvekkeeltani kun kaksi harakkaa kylpi jälleen pihamme monttuihin muodostuneissa lammikoissa. Ne käyvät siinä päivittäin aina kun vettä riittää juomassa ja kylpemässä. Hassuja lintuja. Minusta ne ovat kauniita, mutta niiden ääntä ei ole mitenkään erityisen mukavaa kuunnella. Kun olin pieni pihapuussamme oli harakan pesä ja yksi poikasista putosi alas. Se ei osannut vielä lentää, eikä se pelännyt minua. Ruokin sitä, mutta sitten se yhtäkkiä vain katosi. Toivon todella, että se pääsi siivilleen, eikä naapurin kissa napannut sitä.


Löysin eilen mökkimme pihalta hieman kärsineen neliapilan. Jokin oli hieman nakerrellut sitä, mutta toivon, että se toisi silti minulle rahtusen onnea. :)


0 kommenttia:

Lähetä kommentti