Jotta tämä sekava vuodatus ei olisi niin täysin teidän ymmärryksenne ulkopuolella sanottakoon, että minä olen ihminen joka ei kestä tavallista, tylsää, ankeaa ja aina samaa toistavaa arkea. Minä kaipaan elämääni tiettyä hohtoa. En tarkoita tällä mitään sellaista kuin kuvittelette. Minulle riittävät pienetkin asiat (hassua kyllä, sillä olen hyvin mukavuudenhaluinen ja hieman materialistinen ihminen). Tästä kerrottakoon esimerkkinä, että tänäänkin yksi niistä pienistä elämää piristävistä asioista oli se, että ostin uutta pyykinpesuainetta. Kyllä. Kuulitte aivan oikein. Niin arkista, niin ... niin... ei mitään. Mutta se toi silti pienen palan glitteriä tähänkin päivään. Itse asiassa iski oikein into pestä pyykkiä, että saisi heti kokeilla sitä! Ihanaa kun pyykki tuoksuu kerrankin hyvälle. Näin sivuhuomautuksena haluaisin vielä sanoa, että pyykkäys itsessään ja se, että hoidan itse kaikki arkiset askareet ja elän omillani, saavat minut tuntemaan jotain, joka auttaa kestämään arjenkin.
Olen täysin eksynyt aiheesta.
Mitä alussa aloin kertomaan oli, että yksinäinen päiväni sai piristysruiskeen kun parvekkeeni metalliseinämään iskeytyi kivi. Sitten siihen kolahti toinen. Tässä vaiheessa nousin seisomaan ja kävelin hame hulmuten katsomaan mitä tapahtui. Ei, alhaalla ei seisonut unelmien prinssi vaan veljeni ja hänen vaimonsa. Minusta tuollaiset yllätykset ovat hauskoja ja nautin niistä. He pyysivät minua vielä luokseen käymään ja katsomaan Sinkkuelämää kakkosta. Näin aasinsiltaa pitkin pääsenkin sinne, mihin olen koko ajan pyrkinyt.
Tuo leffa sai ajatukseni heräämään siinä samalla kun katsoin tuota kevyttä ja humoristista elokuvaa. Elokuvassa Carrie on kyllästynyt juuri tuohon pelottavaan ja puuduttavaan arkeen ja hieman liiankin tasaiseen parisuhteeseen. Vaikka en ole Carrien kaltainen, huomasin meidän ajatuksissamme jotain samaa. Minun arjen hohtoni ei tosin ole ravintolassa syömistä, elokuvien ensi-iltoja ja jalokiviä.
Huomaan pomppivani aiheesta toiseen, mutta haluan vielä kertoa muutaman seikan, jotka tuovat minun arkeeni hohdetta (sen pyykinpesuaineen lisäksi).
Tuoksuva yöilta, sateen soitto järven pinnalla, käpertyminen sohvalle suklaan ja kirjan kanssa, öisen kaupungin valot, toisten ihmisten ilahduttaminen, kahvittelu hyvän ystävän kanssa (harmittavan harvinaista, mutta jotenkin niin... aikuismaista), ihana uusi esine, kauneus, jonka löytää ympäröivästä maailmasta, se, että saa jonkin kasvin kukkimaan jne.
En tiedä ymmärtääkö kukaan mitään tästä sekavasta öisestä kirjoituksesta, mutta juuri nyt inspiraatio ja se hohde virtaa suonissani. Minulla on olo kuin mitä tahansa voisi tapahtua. No, älkää huoliko tämä menee ohi aamuun mennessä. :)
Ja vielä lopuksi jotain palkkioksi tämän tekstin lukemisesta (tai jotain niillekin, jotka eivät sitä jaksa lukea).
Loppusanoina haluan kertoa teille äsken tekemästäni kotimatkasta. Ajoin pyörällä takaisin kämpille halki pimeän kaupungin. Katuvalot hehkuivat oransseina. Ilma oli viileää ja raikasta ja se tunkeutui ohuen villatakkini läpi. Leikkipuistossa istui joukko "kovis"teinejä. Rakennukset ja puut muodostivat pilkkopimeitä varjoja. Jostain toiselta kadulta kuului auton ääniä ja tuuli suhisi puissa. Hetken tuntui kuin tylsässä maailmassamme olisi sittenkin pieni määrä taikaa (kaikesta huolimatta) ja taas olisin voinut sanoa: "Rakastan elämää".
