Rakkaita karvaturreja vesivärein

Heips.

Ulkona on nii paljon pakkasta, että ei tuonne ulos mene jos ei ole aivan pakko. Sain piiiitkästä aikaa oikein kunnon inspiraation maalaamiseenkin, joten päätin sulkeutua asuntooni ja antaa siveltimen laulaa.

Päätin maalata jotain pörröistä ja rakasta ja tähän mennessä olen saanut aikaan kaksi maalausta.

Rakas Linda-rouvani, joka on jo 11-vuotias vanhus. Rodultaan hän on harmaa norjanhirvikoira.

Tein tämän maalauksen lahjaksi eräälle ihanalle ihmisille. Kuvassa on hänen sekarotuinen villakoiransa Sira. Hän tuntui pitävän lahjasta kovasti. Miten muiden ihmisen ilahduttamisesta voikin tulla niin hyvä olo. :)

Suklaamuffinit

Leivontainnostus iski jälleen ja oli pakko kipaista Ärrältä vähän suklaata, että pääsi leipomaan jotain namia. Tällä kertaa päädyin tekemään suklaamuffineita aidosta Fazerin sinisestä.

Ainekset

1 dl sokeria
2 kananmunaa
100g voita tai margariinia sulatettuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaota
n. 100 g Fazerin sinistä

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon sulatettu rasva ja sekoita.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon.
4. Paloittele suklaa pieniksi paloiksi ja sotke se mukaan taikinaa.
5. Paista 175 asteessa n. 15 min.
6. Koristele halutessasi. Itse koristelin muffinit tomusokerilla ja sulatetulla suklaalla.

PS. Pidättekö te lukijat näistä resepteistä? :)

Chow mein-kanaa

Itämaisia ruokia tai jotain niiden kaltaista on aina mukavaa kokata ja ne maistuvat lähes poikkeuksetta hyvälle. Halusin tällä kertaa halusin kokeilla jotain uutta ja löysin tutkimusretkelläni tuotteita, joiden olemassaoloa en edes tiennyt.

Ainekset:

350 g kanasuikaleita
2 kerää munanuudeleita
250 g pakastewokkivihanneksia
1 ps Wok'n Roll Chow Mein -kastiketta
1 dl suolapähkinöitä
½ dl vettä
öljyä paistamiseen

1. Ruskista kanasuikaleet öljyssä ja lisää jäiset wokkivihannekset. Anna vihanneksien sulaa ja lämmetä.
2. Keitä munanuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää ne kanojen ja vihannesten joukkoon.
3. Lisää kastike, suolapähkinät ja vesi ja sekoita kaikki keskenään.
4. Anna kuumentua ja tarjoile.

Suosittelen syömään tämän herkun syömäpuikoilla! Se tuo aina itämaisenfiiliksen.

Ankean harmauden piristäjä

Pitkän tauon jälkeen saan minäkin vihdoin kirjoitettua taas tänne! Pitää päästä hieman purkamaan talviangstia, mörrr.

Näkymät suoraan kämpän ikkunoista, ensimmäisessä on sentään vilaus Lappeenrannan satamasta!

Minä inhoan tätä hetkeä vuodesta; talvi on jatkunut jo tarpeeksi kauan että tympeän harmaat aamut saavat minut jo ahdistumaan. Kevät tuntuu olevan ihan nurkan takana mutta silti niin kaukana. Toki kirkkaat ka kirpeät pakkaspäivät ovat parhaita, mutta haluan jo eroon lumesta ja loskasta.

Ette uskokaan miten ihana oli mennä vaatekauppaan ja nähdä kevään mallistojen saapuneen. Niin paljon VÄREJÄ<3 Ja sain viimeinkin ostettua itselleni jo kauan kaipaamani vihreän hameen!

Kevät on ehdottomasti suosikki aikaani. Valoa riittää ja on vielä hieman viileää niin että voin hyvillä mielin kulkeä suosikki sukkahousuissani ja hameissani ilman että hikoilen kuin pieni porsas. : D

Mutta sitten päivän ihanaan piristykseen jonka posti toi mukanaan...

Olin haljeta riemusta, siis oikeasti hypin ympäri kämppääni niin että varmasti kämppikseni häiriintyi tömistelystäni huoneessaan.

Ennen joulua olin pyytänyt tilaustyönä kuvaa eräältä suosikkipiirtäjältäni, tässä linkki hänen DeviantArt-tililleen http://borychan.deviantart.com/

Vaikka kyseessä olikin pelkkä "luonnostyö" niin ei se yhtään vähentänyt sitä onnea jonka koin kun avasin kirjeen. Tämä henkilö on kuitenkin vaikuttanut suuresti siihen miten paljon aloin maalata vesiväreillä aikoinaan. :) Mukana tulleet pienet printit olivat mukava yllätys myös! Katsotaan saanko niitä mahtumaan seinälleni muiden kuvien joukkoon.

Itse tilaustyölle käyn ostamassa kehykset varmaan jostakin kunhan viitsin lähteä tarpomaan tuonne lumen sekaan! 






 

Hiekkaa ja höyheniä

Tässä tulee matkapäiväkirjani toinen merkintä.

Ensimmäinen kokonainen päivämme auringossa alkoi jo ennen auringonnousua, sillä olimme edellisenä iltana niin väsyneitä, että päätimme mennä nukkumaan jo kahdeksan aikaan. Itse asiassa koko loman ajan tuli elettyä sellaisessa rytmissä, jota kotioloissa ei voisi edes harkita.

Pienen aamupalan jälkeen päätimme lähteä hieman kävelemään ja katsomaan rannalle, kuinka aurinko nousee meren ylle. Kuten eräs paikallinen sanoi Gambiassa "Morning walk is the best." Ja se on totta. Oli ihanaa kävellä viileässä ilmassa ja katsoa, kuinka valon määrä alkoi lisääntyä ja kaikki ympärillä heräillä.

Kuljimme pitkin kuivan joen sivustaa ja ennen kuin pääsimme meren rannalle asti, löysimme vettä. Lähelle hiekkarantaa oli muodostunut pieni lammikko täynnä makeaa sadevettä. Vedessä uiskenteli ja kahlaili jos jonkinlaista siivekästä. Oli haikaroita, nokikanoja, kahlaajia ja jos vaikka mitä.

Kapustahaikaroita

Siellähän on flamingo! Miksi se ei ole pinkki?

Puunlatvan kuningas.

Kun lopulta maltoin lopettaa kameralla leikkimisen jatkoimme matkaa ja astelimme rannalle. Hiekka oli vielä kylmää ja se suorastaan jäädytti jalat. Merivesi ei oikeastaan tuonut apua kylmään, sillä sekin oli varmaa alle 20 astetta lämmintä. Mutta miten kaunis meri olikaan! Itse pidän Järvi-Suomesta ja olen kasvanut lukuisin järvien ja lampien keskellä, mutta kyllä etelän meressä on sitä jotain. Vedin suolaista tuoksua sisääni ja rentouduin. Ihailin, kuinka kävellessäni märkään hiekkaan piirtyi jono jalanjälkiä ja kurkistelin laskuveden jättämiin lätäköihin, josko niissä näkyisi jotain merenelämää. Sen suhteen sain pettyä.

Sitten lähdimme takaisin hotellille, sillä puolet seurueesta oli jäänyt pois tältä kävelyltä. Hassua, että vaikka matkaa oli kaksi ja puoli kilometriä suuntaansa, tuntui se noissa oloissa lyhyeltä matkalta. Paluumatkallakin osoittelin kamerallani sinne tänne ja ikuisin mm. tämän kyyhkysiä pursuilleen palmun.

Jalat alkoivat jo tässä vaiheessa olla rakoilla ja hyvin kärsineet. Ehkäpä kenkäni olivat vain turhan surkeat. Tosin melkein joka kerta kun on jossain reissussa saa jalkoihin rakon jos toisenkin. Jännä ilmiö. Mutta ulkomailla käveleminen on jotenkin niin mukava liikuntamuoto kun ehtii katsella ympärilleen. Tosin Kanarialla taksikin oli niin halpa, että sillähän olisi voinu  ajella melkein huvikseen! Kolmen kilometrin matka Inglesin keskustasta hotellille maksoi vain 4€! Tälläiset hinnat Suomeenkin, kiitos!

No, kun pääsimme hotellille päätimmekin palata rannalle ottamaan aurinkoa ja ihastelemaan Inglesin kuuluisia dyynejä. Ei tämä ei ole mikään kaunis ilmaus naisten muodoista, vaan Inglesistä tosiaan löytyy kauniita hiekkadyynejä. Tai ainakin niitä oli kiva ihastella siihen asti kunnes alkoi tuulemaan ja hiekkaa alkoi olla silmissä ja korvissa.

Hiekkaan melkein silmänkantamattomiin.

Jalat sannassa aaltoa odotellessa.

Katse kohti horisonttia.

Tiedättekö mikä heressä on vielä lähes parasta? Se kun seisoo rannalla ja aallot huljuttelevat jalkoja ja syövät pikku hiljaa hiekkaa pois jalkojen alta. Se tuntuu niin hauskalta! Ja meressä kahlaaminen on muutenkin ihanaa varsinkin jos on kävellyt paljon.

Ah, taidan rakastaa merta. Tosin hassua kyllä Suomen rannikot eivät minua liiemmin kiinnosta. Kaipa se on se etelän meri, joka iskee ja lujaa.

Kun kävelimme vaihteeksi kohti hotellia, ihmettelimme kun kaksi turistia kurkki kävelykadulta alas tien viereen ja uteliaana minä menin heti katsomaan. Kivetyksen ja putken välistä minua tuijottivat pienet mustat silmät, jotka kuuluivat n. 25 senttiä pitkälle liskolle. En osaa sanoa, mitä lajia tuo kummajainen oli, mutta luontoihmisenä se kiinnosti minua. Ja kamera sai taas tehdä töitä.

Kukas se siellä?

Loppupäivä kuluikin kivasti aurinkoa ottaessa, Kathryn Stockettin Piiat-kirjaa lukiessa (Se oli muuten hyvä kirja ja voin suositella sitä. Siitä on olemassa myös elokuvaversio.) ja syödessä. Itse kaipaan aina jotain tekemistä, eikä pelkkä auringossa makoilu oikein riitä minulle, mutta toisaalta... Saipahan rusketusta pintaan ja lomallahan kuuluukin levätä.

Metallisiivillä etelään

Hei!

Joulut meni ja vuosi vaihtui yllättän ripeästi. Saavuimme Suomeen tuossa 31.12., joten uusi vuosi jäi jokseenkin juhlimatta, mutta eipä tuo haitannut. Lentokoneesta ja sen jälkeen autosta sai hieman tirkisteltyä raketteja, joten se saa luvan riittää.

Itse reissu oli kaikin puolin oikein mukava ja sai taas miettimään, että miksi hemmetissä sitä asuu täällä kylmässä pohjolassa?? Aloin jo haaveilla muutosta tuonne jonnekin lämpimään palmujen katveeseen. Rupesin vain miettimään, että miksikäs ei. Vapaahan minä vuoden jälkeen olen lähtemään minne haluankaan. Mutta katsotaan nyt onko minulla ikinä pokkaa tai sisua siihen.

Reissussa en juurikaan päässyt koneelle, joten en saanut pidettyä minkäänlaista matkapäiväkirjaa, joten ajattelin jospa kirjoittaisin tänne näin jälkikäteen. Kirjoitan päivä kerrallaa, jotta teille ei tulisi informaatioähkyä ja sanotaanko vaikka niin, että se on myös minulle helpompaa. : D

Ja muuten ennen kuin aloitankaan niin ihmettelen, kuinka harva on osallistunut tuohon jouluarvontaan. Eikö ilmainen tavara kiinnostakaan ihmisiä? : 0 Vai ovatko kaikki niin tylsiä, että se yllätys pitäisi tietää etukäteen? Ken tietää.

Mutta nyt asiaan!


Ensimmäinen päivä

Päivä alkoi kivasta klo 4:30 herätyskellon iloiseen lauluun. Silmät sikurassa piti vetää äkkiä vaatetta niskaan ja saada edes vähän jotain syötyä. Vielä kerran tarkitseltiin, onko passit ja matkaliput varmasti mukana, laukut kiinni ja johdot pois seinästä ja sitten lähdettiin kohti lentokenttää (olimme yötä Hämeenlinnassa, joten matka ei onneksi kestänyt kuin tunnin).

Kentällä sitten tehtiin lähtöselvitykset ja turvatarkastukset, jonka jälkeen kävimme vielä kahvilla. Lentokentällä on sitten hurjan kallista! No, kaikesta pitää rahastaa.

Lentolähti puoli tuntia myöhässä, sillä kone pitikin vielä käsitellä lukkosulan kaltaisella aineella, ettei sen osat jäätyisi yläilmojen pakkaslukemissa. Maantasallahan tuolloin oli plusasteita ja vettä satoi reippaasti. Onneksi kone sentään pääsi lähtemään kurjasta säästä huolimatta.

Olin tietenkin valloittanut ikkunapaikan ja katselin, kuinka kaupungin valot katosivat alemmas ja lopulta pilvimassojen alle. Oli vielä niin pimeää, ettei pilvien yläpuolellakaan ollut järin valoisaa, mutta jonkin ajan kuluttua aurinko alkoi nousta horisontista. Mieliala alkoi hiljakseen kohota.

Lento kesti n. 6 ja puoli tuntia ja lentokoneen jouluaterian ja hyvin hämmentävän elokuvan Herra Popper ja pingviinit jälkeen laskeuduimme paratiisiin. Tai siltä se ainakin tuntui. Lämmintä oli n. 22 astetta ja aurinko paistoi. Innoissani aloin heti kuvailemaan palmuja, jotka ovat vain niin ihania. Miksi niitä ei voi kasvaa Suomessakin?

Lentokentältä oli puolen tunnin matka hotellille ja se tuntui pitkältä, vaikka katselinkin innoissani ulkona näkyviä maisemia. Aika karultahan Gran Canaria:n eteläosissa näyttää, mutta minusta niissä kuivissa vuorissakin oli jotain hienoa.

Hotellimme koostui pienistä taloista, joissa jokaisessa oli neljä huoneistoa. Huoneessa oli makuuhuone, olohuone, pesuhuone ja pieni keittonurkkaus. Se oli hieno asia, että jokaiseen huoneeseen kuului kaksi aurinkotuolia ja pöytä tuoleineen. Tosin, meidän hienolle terassillemme ei aurinko koskaan paistanut, mutta onneksi vanhempien terrassille se paistoi melkein koko päivän.

Ilmassa oli hieman sellaista ensimmäisen päivän "mitä nyt sitten oikein tehtäisiin"-fiilistä, mutta itse ainakin kuvailin kaikkea mahdollista ympärillä. Joka paikkaan oli istutettu joulutähtiä joulunkunniaksi. Hassua, että tuolla ne kasvoivat ihan maassa kun aina on tottunut näkemään ne pöydällä metallikääreeseen kiedottuina.

Kun loppu iltapäivä oli makoiltu auringossa alkoi pikku hiljaa tulemaan nälkäkin. Yksi matkalaisistamme oli hieman kipeä, joten päätimme lähteä etsimään kauppaa, jotta voisimme itse tehdä jotai ruokaa hotellilla. Matka ei ollut pitkä kun oikaisimme kuivan joen pohjaa pitkin. Saarella ei kuulemma ollut satanut sitten viime Maaliskuun, joten ei ihmekään, ettei vettä oikein ollut.

Aivan lähistöllä olisi ollut melko kuollut pieni huvipuistokin, jossa emme tosin missään vaiheessa käyneet. Eikä tuntunut käyvän kukaan muukaan. Mutta ruokaa sentään löytyi lähes kuolleesta ostoskeskuksesta, joten söimme jouluaterialla kanapihvejä (jotka maistuivat todella oudolta) ja pakasteesta bongattuja maustettuja lohkoperunoita. Että sellainen jouluaatto tällä kertaa. Täytyy kyllä myöntää, että itse voisin aina viettää joulun tällä tavalla!